10/12: Korkean ikärajan jouluelokuva - Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli



Konstaapeli John McClane saapuu Los Angelesiin jouluaattona saadakseen olla jouluna lastensa ja vaimonsa kanssa. Ensitöikseen hän suuntaa Nakatomi Plazaan, pilvenpiirtäjään, jossa hänen vaimonsa työskentelee. Yhtiö on juhlimassa pikkujouluja, kun saksalainen terroristikopla keskeyttää heidät. Juhlijat otetaan panttivangeiksi. John kuitenkin onnistuu pakenemaan terroristeja ja joutuu yksin keksimään keinot pelastaa panttivangit terroristien kynsistä.

Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli on John McTiernanin ohjaama elokuva vuodelta 1988. Elokuva perustuu Roderick Thorpen romaaniin Vain kuolleen ruumiini yli vuodelta 1979. Elokuvan saksankielisessä versiossa terroristeja ei missään vaiheessa mainita saksalaisiksi ja heidän nimensäkin on vaihdettu. Die Hard tuotti hyvin lippuluukuilla ja nousi suureen suosioon, jonka myötä on myöhemmin saanut neljä jatko-osaa, joista viimeisin, A Good Day to Die Hard, ilmestyi vuonna 2013. Jokaisessa jatko-osassa Bruce Willis nähdään pääosassa John McClanena.

Okei, aloitetaan tämä tekemällä yksi asia selväksi. Asia, josta en aio millään tapaa keskustella tai neuvotella. Die Hard on jouluelokuva. Piste. Se sijoittuu jouluaattoon ja pelkästään sen pitäisi olla tarpeeksi tekemään siitä jouluelokuva.

En ole koskaan oikein ollut toimintaelokuvien ystävä, mutta siitä huolimatta jotkut suosikkielokuvistani ovat genreltään toimintaa, kuten vaikkapa Fight Club (1999). Die Hard pääsee samaan kategoriaan ja samalla se on yksi niistä elokuvista, jotka olen katsonut lähes joka joulu viimeisen noin kymmenen vuoden ajan.

Die Hardista ei menoa, meininkiä ja räjähdyksiä puutu. Jos yksi asia on varmaa niin se, että tämän kanssa ei kyllä tylsää hetkeä tule. John McClanen yksinäistä taistelua sekä toisinaan terroristeilta piilottelua ja pakenemista seuraa jännittyneenä ja sydän pamppaillen, vaikka elokuvan olisi nähnyt kuinka monta kertaa.

Bruce Willis roolissaan John McClanena tekee sympaattisen poliisihahmon, jonka puolelle katsojan on helppo mennä. McClane on aito ihminen omine vahvuuksineen ja heikkouksineen, eikä mikään yli-ihminen kuten päähenkilöpoliisit tuntuvat toisinaan olevan. McClanella ei ole mitään erityistaitoja, hän vain sattuu olemaan neuvokas, hyvä improvisoimaan ja toisinaan myös yksinkertaisesti vain todella onnekas.

Terroristijoukkion johtajana Hans Gruberina nähdään Alan Rickman, joka tekee elokuvassa läpimurtonsa valkokankaalla - yli neljänkymmenen vuoden iässä. Rickman ei alkuun aikonut ottaa roolia vastaan, sillä ei kokenut sen olevan rooli, jollaisia tahtoi tehdä. Hänen agenttinsa lopulta suostutteli hänet sen ottamaan vastaan. Ja hyvä, että suostutteli, sillä Rickman on elokuvan paras asia ja jälleen kerran varastaa huomion joka kerta ruudulla ollessaan. Hans Gruber on listattu yhdeksi elokuvahistorian sadasta parhaasta antagonistista. Se on aikamoinen saavutus jo itsessään ja siitä on enemmän ja vähemmän kiittäminen Rickmanin upeaa roolisuoritusta.

Die Hard on jouluelokuva täynnä toimintaa, räiskintää ja räjähdyksiä. Se ei kuitenkaan ole pelkkää aivotonta ammuskelua ja ympäriinsä juoksentelua vailla päämäärää vaan se on hyvin tarkkaan kirjoitettu ja harkittu kokonaisuus. Tarina jaksaa kiinnostaa, vaikka elokuvan olisi nähnyt monta kertaa aiemminkin ja aina välillä saa jopa nauttia joulutunnelmasta musiikkien siivittämänä - viimeistään sitten lopputekstien aikana.




Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli | Die Hard

Ohjaus: John McTiernan
Käsikirjoitus: Jeb Stuart ja Steven E. de Sousa, Roderick Thorpen romaanin Vain kuolleen ruumiini yli pohjalta
Sävellys: Michael Kamen
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 1988
Kesto: 131 min
Ikäraja: K15
Päärooleissa:
Bruce Willis - John McClane
Alan Rickman - Hans Gruber
Bonnie Bedelia - Holly Gennero McClane

Kommentit