2/12: Ikisuosikki - Saksikäsi Edward



Peg Boggs tuo kotiinsa syrjäisestä linnasta löytämänsä nuoren miehen, jolla on käsien tilalla sakset. Nuorukaisen nimi on Edward ja hän herättää välittömästi huomiota uneliaan pikkukaupungin asukkaissa. Kalpea, sotkutukkainen ja saksikätinen Edward ei tunnu millään sopivan joukkoon, vaikka kovasti tahtoisi. Kaupunkilaisten kiinnostuskin Edwardia kohtaan kestää siihen saakka, kunnes tätä aletaan syyttää rikoksesta. Yhtäkkiä lähes kaikki ovat kääntyneet saksikätistä kummajaista vastaan, ja ovat valmiita karkottamaan tämän kaupungistaan vaikka soihduin ja hiilihangoin.

Saksikäsi Edward on Tim Burtonin ohjaama elokuva vuodelta 1990. Koko tarina sai alkunsa piirustuksesta, jonka Burton teini-ikäisenä piirsi ja elokuva on ohjaajalleen kaikkein rakkain ja henkilökohtaisin. Saksikäsi Edward on elokuva yksinäisyydestä, eristäytyneisyydestä ja vaikeudesta kommunikoida ympärillä olevien ihmisten kanssa tai ylipäätään tulla ymmärretyksi erilaisuudestaan huolimatta. Elokuvan piti olla alunperin Warner Brosin tuottama, mutta yhtiö myi oikeudet 20th Century Foxille. Jälleen kerran yksi surkea päätös lisää Warnerilta.

Saksikäsi Edward on Burtonin elokuvista ensimmäinen, jonka olen nähnyt. Ikää minulla on silloin ollut ehkä neljä tai viisi vuotta, enkä muista siitä paljoa muuta kuin että rakastin sitä. En tietenkään siinä iässä juuri ymmärtänyt tarinaa tai sen teemoja, mutta vanhemmiten elokuvasta on tullut juuri niiden vuoksi minulle todella rakas. Minun on helppo ollut samaistua Edwardiin, sillä hyvin usein minusta on tuntunut, että olen kuin hän, että en sovi joukkoon. Mustissa vaatteissa liikkuva tummatukkainen Edward kieltämättä näyttää pastellisävyisessä kaupungissa kuin täysin toisesta maailmasta repäistyltä.

Studio olisi tahtonut Edwardin rooliin Tom Cruisen, mutta ohjaaja Burtonin ykkösvaihtoehto oli alusta saakka Johnny Depp. Saksikäsi Edward aloitti kaksikon yhteistyön ja he ovat myöhemmin tehneet useita elokuvia yhdessä. Ja siis oikeasti - Tom Cruise Edwardin roolissa? Ei ikinä.

Depp osoittaa Edwardin roolissa, että hän oli (ja on siis tietysti edelleen) yksi sukupolvensa parhaita näyttelijöitä. Hän valmistautui rooliinsa katsomalla Charlie Chaplinin mykkäelokuvia oppiakseen ilmaisemaan tunteita ilman puhetta. Koko 105-minuuttisen elokuvan aikana Edward sanoo vain 169 sanaa, suurimman osan näyttelijäntyöstä Depp tekee kasvoillaan ja erityisesti silmillään. Moni näyttelijä ei samaan pystyisi ja vaatii suurta lahjakkuutta kyetä kertomaan hahmon tarina lähes täysin silmien kautta. Hahmona Edward on hyvin puhdas ja viaton, mutta siitäkin huolimatta ainoat, jotka hänestä aidosti välittävät, ovat Boggsin perhe - niin epäreilulta kuin se tuntuukin.

Edwardin luoneen keksijän rooli kirjoitettiin varta vasten legendaariselle näyttelijä Vincent Pricelle, ja rooli jäikin hänen viimeisekseen. Keksijän roolin piti alunperin olla suurempi, mutta Pricen terveydentilan vuoksi se leikattiin minimiin.

Elokuvan puvustuksen on luonut suuresti ihailemani pukusuunnittelija Colleen Atwood, joka on useasti myös palkittu parhaan pukusuunnittelun Oscarilla (muun muassa elokuvista Liisa Ihmemaassa (2010) sekä Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (2016)). Koko komeuden kruunaa Danny Elfmanin taianomainen sävellystyö.

Saksikäsi Edward ei ole aivan täysiverinen jouluelokuva, mutta koska sen viimeiset kohtaukset sijoittuvat joulun aikaan, sen voi sellaiseksikin luokitella. Elokuva on eräänlainen Kaunotar ja hirviö -tarina, hieman erilaisessa ympäristössä kerrottuna. Saksikäsi Edward on yksi niitä elokuvia, jotka jokaisen tulisi nähdä edes kerran elämässään.




Saksikäsi Edward | Edward Scissorhands

Ohjaus: Tim Burton
Käsikirjoitus: Caroline Thompson, Tim Burtonin ja Caroline Thompsonin tarinan pohjalta
Sävellys: Danny Elfman
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 1990
Kesto: 105 min
Ikäraja: K11
Pääosissa:
Johnny Depp - Saksikäsi Edward
Winona Ryder - Kim Boggs
Dianne Wiest - Peg Boggs

Kommentit