20/31: Esiosa - Teksasin moottorisahamurhaaja: Pahan alku



Vuonna 1939 eräässä teksasilaisessa teurastamossa syntyy epämuodostunut vauva. Äiti kuolee synnytyksessä ja vauva päätyy roska-astiaan, josta sen löytää Luda Mae Hewitt, joka vie vauvan mukanaan. Lapsi saa nimen Thomas ja myöhemmin hänet tullaan tuntemaan sarjamurhaajana nimeltä Leatherface.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Leatherface aloittaa murhasarjan. Neljä pahaa-aavistamatonta nuorta joutuu Hewittin perheen vangiksi ja joutuvat kohtaamaan silmitöntä väkivaltaa pyrkiessään pakoon tältä sadistiselta kannibaaliperheeltä.

Teksasin moottorisahamurhaaja: Pahan alku on Jonathan Liebesmanin ohjaama elokuva vuodelta 2006. Se on esiosa Marcus Nispelin vuoden 2003 elokuvalle Teksasin moottorsahamurhat, joka puolestaan on uudelleenfilmatisointi Tobe Hooperin samannimisestä klassikkoelokuvasta vuodelta 1974. Alkuperäistä elokuvaa mainostettiin aikoinaan tositapahtumiin perustuvana, mitä se ei ole. Leatherfacen hahmon esikuva tosin on oikeasti elänyt ihminen, mies nimeltään Ed Gein.

Pahan alku ei tuo elokuvasarjaan juuri mitään uutta, lukuun ottamatta Thomasin synnyintarinaa. Sen sijaan koko juoni tuntuu olevan kuin toisinto alkuperäisen elokuvan juonesta, uhrit vain ovat eri hahmoja, ja tapahtumasarja on verisempi. Olisihan se varmaan alkuperäisessäkin ollut aivan yhtä verinen, ellei väkivaltaa suurimmaksi osaksi olisi pidetty pois ruudulta, mikä oli hyvä ratkaisu, sillä se antaa katsojan mielikuvitukselle vallan. Nyt aivan kaikki näytetään ja ainoa tarkoitus tuntuu vain olevan näyttää, kuinka monella eri tavalla ihmisen voi surmata moottorisahaa käyttämällä ja kuinka paljon siinä lentää veri.

Leatherface on yksi kauhuelokuvien ikonisimmista antagonisteista, mutta tässä elokuvassa hän tuntuu loppujen lopuksi jäävän hieman syrjään, vaikka kyseessä kuuluisi olla hänen tarinansa, hänen alkunsa. Pahan alku tuo toki esiin sen, että hyvin monet murhansa Thomas Hewitt tekee sukulaistensa, erityisesti Charlie Hewittin, yllyttämänä ja provosoimana, joten ehkä nämä sukulaiset sitten ovat se pahan alku.

Ei Pahan alku silti huono ole. Jos alkuperäistä elokuvaa tai uudelleenfilmatisointia ei ole nähnyt, tämä voi toimia jopa aika hyvin. Ja vaikka ne olisikin nähnyt, voi keskittyä nauttimaan elokuvan kuumottavasta tunnelmasta, joka säilyy alusta loppuun saakka. Näyttelijätkin hoitavat työnsä mallikkaasti, eikä heistä löydy moitittavaa. Yhdessä päärooleista nähdään muun muassa televisiosarjoista Syntinen ja American Horror Story tuttu Matt Bomer.

Jos pitäisi valita, valitsisin tietenkin sen aidon ja alkuperäisen eli Tobe Hooperin Teksasin moottorisahamurhat, sillä lähes poikkeuksetta ensimmäinen on aina paras. Uudelleenfilmatisoinnissa ja tässä sen esiosassa häiritsee aivan liikaa, että perheen nimi on alkuperäisen Sawyerin sijasta Hewitt. Ehkä pitäisi vain palata alkuperäisten pariin ja olla häiriintymättä liikaa. Onhan siitä kuitenkin jo kymmenisen vuotta, kun sen aivan ensimmäisen sarjan elokuvan näin. Voisi kenties olla aika katsoa uudelleen.




Teksasin moottorisahamurhaaja: Pahan alku | The Texas Chainsaw Massacre: The Beginning

Ohjaus: Jonathan Liebesman
Käsikirjoitus: Sheldon Turner
Sävellys: Steve Jablonsky
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 2006
Kesto: 91 min
Ikäraja: K18
Pääosissa:
Jordana Brewster - Chrissie
Taylor Handley - Dean
Matt Bomer - Eric
Diora Baird - Bailey

Kommentit