"Tämä on surullinen tarina Dogvillen kylästä. Dogville sijaitsi Kalliovuorilla Yhdysvalloissa, ylhäällä missä tie tuli lopulliseen päätepisteeseensä, lähellä vanhan hylätyn hopeakaivoksen sisäänkäyntiä. Dogvillen asukkaat olivat hyviä rehellisiä ihmisiä ja he pitivät kylästään."
Gangsterien takaa-ajama Grace päätyy Dogvillen kylään. Kyläläiset tarjoavat hänelle turvapaikkaa, jonka Grace mielihyvin ottaa vastaan, mutta ajan kuluessa hän saa huomata, että turvapaikallakin on hintansa.
Dogville on tanskalaisen Lars von Trierin elokuva vuodelta 2003. Samalla se on ensimmäinen osa USA: Land of Opportunities -trilogiasta, jonka toinen osa, Manderlay, sai ensi-iltansa vuonna 2005. Trilogian kolmas osa, Wasington, ei ole vielä tähänkään päivään mennessä nähnyt päivänvaloa.
Dogville kuvattiin kokonaisuudessaan Trollhättanin studiolla Ruotsissa. Koko elokuvaa varten rakennettiin vain yhdet lavasteet ja nekin ovat hyvin minimaaliset. Talojen ja katujen paikkoja merkkaavat valkoiset viivat ja kirjaimet mustassa lattiassa, marjapensaan kohdalle on piirretty pensas, jonka sisällä lukee "karviaismarjapensas", koirakin on vain lattiassa oleva piirros. Talojen sisällä on joitakin huonekaluja, Kalliovuoria kuvaa muutama isompi lohkare ja hopeakaivosta sen tukipuut. Kaikki on hyvin minimalistista ja tuo mieleen jopa teatterin lavan. Dogvillesta on muuten tehty myös näytelmäversio, jota on esitetty Suomessakin.
Kun lavasteista puuttuvat kokonaan seinät, tulee tunne, että kaikki voivat nähdä kaiken, mitä seinien sisäpuolella tapahtuu. Että mikään ei pysy salassa. Hieman erilainen tulkinta naapurivakoilusta. Lavasteiden puute tekee Dogvillen kaupungista hyvin paljaan ja karun. Se on koruton paikka, jossa ihminen joutuu väkisinkin paljastamaan itsensä muiden katseille, paljastamaan oman haavoittuvuutensa. Kun lavasteet eivät vie huomiota, voi tarinaan ja sen hahmoihin keskittyä täysin ja elokuvan pääpainotus onkin juuri tarinassa.
Kamera kääntyilee ja zoomailee tavalla, jollaista ei suuren budjetin elokuvissa näe (Dogvillen budjetti oli 10 miljoonaa dollaria). Kamera heiluu välillä siihen malliin, että elokuva vaikuttaa käsivaralla kuvatulta kotivideolta tai dokumentilta, mikä on omiaan lisäämään elokuvan tunnelmaa. Tuntuu, että ehkä tämä onkin tosijuttu, eikä fiktiivinen tuotos ollenkaan.
Dogville etenee hitaalla tempolla ja alkuun saattaa tuntua jopa pitkäveteiseltä ja siltä, että jaksaako tämä nyt oikeasti edes kiinnostaa. Mutta pikkuhiljaa elokuvan tunnelmaan tulee hieman vinksahtanut sävy. Sitten sitä tulee lisää. Ja lisää. Ja lisää. Ja vaikka kerronta jatkuu elokuvan loppupuolelle asti hitaana, se ei silti enää tunnu liian hitaalta vaan pitää kyllä tiukasti liimattuna ruudun ääreen koko lähes kolmetuntisen kestonsa ajan.
Alusta saakka Dogville rinnastaa ihmisen koiraan, jo elokuvan nimestä alkaen - Dogville, Koirakylä. Kylään saavuttuaan Grace ensimmäisenä vie koiralta luun ja koira on viimeinen hahmo, jonka näemme koko elokuvassa. Moses-koiran haukunta muistuttaa eläimen olemassaolosta läpi elokuvan, vaikka itse koira onkin vain lattiaan piirretyt valkoiset ääriviivat. Elokuvan lopussa ihmistä ja koiraa suoraan verrataan keskenään, kun rikollisia kutsutaan koiriksi. Dogville on hyvä muistutus siitä, että loppujen lopuksi ihminenkin on vain eläin.
"Mutta koirat vain seuraavat omaa luontoaan, joten miksi meidän ei pitäisi antaa niille anteeksi?"
"Koirille voi opettaa monia hyödyllisiä asioita, mutta jos aina vain annamme niille anteeksi, ne seuraavat omaa luontoaan."
Kertojaääni kuljettaa tarinaa eteenpäin, toisinaan jopa sadunomaisesti kuvittaen tapahtumia. Ääni kertoo katsojalle, kuinka Grace pysähtyi tai kuinka kuu tuli esiin pilven takaa, mikä toki myös näytetään ruudulla. Tämä tuo elokuvaan jopa hieman sadunomaista vivahdetta, mikä tekee tästä vieläkin kieroutuneemman. Dogville on hyvin sairas ja kiertoutunut satu, mutta eivätkö ne sadut ole sitä alunperin olleetkin?
Seuraava tekstinpätkä paljastaa yksityiskohtia juonesta, joten jos tahdot välttää juonipaljastukset, skippaa pari kappaletta eteenpäin.
Dogvillen voisi nähdä jopa allegoriana väkivaltaiselle parisuhteelle. Alussa kaikki vaikuttaa hyvältä ja Grace tuntee olevansa turvassa. Pikkuhiljaa, aivan huomaamatta, asiat kuitenkin alkavat mennä huonompaan suuntaan. Ensin Grace tekee pieniä töitä kylän asukkaille palkkaa vastaan. Sitten työmäärä kaksinkertaistuu, mutta palkka pysyy samana. Lopulta palkkaa ei enää ole ja Gracekin kulkee kaikkialle kahlittuna. Hän tahtonsa lannistetaan täysin ja kahleet ovat vertauskuva siihen, ettei hän enää osaa lähteä, vaikka pystyisikin, sillä hänet on henkisesti kahlehdittu Dogvillen kylään.
Lopussa asetelma keikautetaan päälaelleen, kun totuus paljastuu, mutta yhä vain Grace puolustaa kylän asukkaita, vaikka kaikkien näiden tekojen jälkeen se tuntuu täysin järjettömältä. Mutta niin vain hyvin usein ne pahoinpidellyt osapuolet puolustavat ja suojelevat pahoinpitelijäänsä. Tukholma-syndroomaksikin sitä kutsutaan.
Juonipaljastukset päättyvät tähän.
Dogvillen hahmoista suurin osa on hyvin yksiulotteisia, eikä heihin saa minkäänlaista kosketusta, mutta tässä tyylilajissa se toimii hyvin tehokeinona. Kun toiset hahmot näyttäytyvät harmaana massana, Gracen on mahdollista nousta esiin entistä kirkkaammin. Gracen rooli on yksi näyttelijä Nicole Kidmanin uran parhaita. Toinen elokuvan kantava voima kaikessa ristiriitaisuudessaan on Paul Bettanyn esittämä Tom Edison jr.
Kaikki muutkin näyttelijät toki suoriutuvat erinomaisesti rooleistaan, myös lapset. Näyttelijöiden rauhallinen, eleetön olemus saa epäilemään, että hahmon pinnan alla saattaa olla jotakin pelottavaa, jota ei aivan heti päästetä valloilleen, mutta joka on olemassa ja kuplii siellä sisällä odottaen omaa vuoroaan. Näistä parhaimman esimerkin antavat Patricia Clarksonin esittämä Vera, Chloë Sevignyn Liz sekä Stellan Skarsgårdin Chuck.
Dogvillen katsottuaan ei voi kiistää, etteikö ohjaaja von Trierillä olisi taiteellista silmää ja näkemystä. Dogville on hänen elokuvistaan (tai ainakin niistä, jotka itse olen nähnyt) ehkä jopa paras osoitus siitä.
Aiheesta muualla:
- Turun sanomien arvostelu elokuvasta (sisältää juonipaljastuksia!!)
- Dogvillen näytelmäversio Lappeenrannan kaupunginteatterissa
Kommentit
Lähetä kommentti