Jouluelokuvia koko perheelle

Kun aloin listaamaan noiden pakko katsoa -elokuvien jälkeen muita katsomisen arvoisia jouluelokuvia, listasta tuli niin pitkä, että täytyi jakaa se kahteen eri postaukseen. Tässä ensimmäisessä osassa olevat on suunnattu enemmän pikkuväelle ja seuraavassa sitten enemmän hieman vanhempaan makuun.


1. Joulupukki ja noitarumpu

Joulua uhkaa katastrofi, kun joulupukki on vilustunut, eikä ehkä pääse lähtemään matkaan. Käydessään lasten lahjatoiveita läpi, hän löytää muiden kirjeiden joukosta piirustuksen, josta ei onnistu saamaan selvää. Ystävykset Noora ja Ville lähtevät yhdessä pukin kanssa kiertämään kylää kyselemässä, josko muut tontut tietäisivät, mitä kuvan on tarkoitus esittää. Kierroksen aikana oudot onnettomuudet vainoavat joulupukkia ja aina onnettomuuden sattuessa jostakin kuuluu kummaa rummutusta.

Joulupukin ja noitarummun muistan jo omasta lapsuudestani. Joka jouluhan se taidetaan näyttää televisiosta ja yleensä se on myös tullut katsottua. Meiltä tämä löytyy toki myös dvd:ltä ja voisi tänä jouluna katsoa, joko lasta kiinnostaisi tarpeeksi.



2. Onnelin ja Annelin talvi

Kaksi tyttöä, Onneli ja Anneli, asuvat kahdestaan omassa talossaan. Eräänä talvisena iltana heidän ovelleen koputetaan ja sen takaa löytyy pikkuinen Vaaksanheimon perhe. Onneli ja Anneli laskevat heidät sisään ja antavat heidän asua nukkekodissaan, kunnes heille löytyisi uusi koti. Joillakin aikuisilla vain on toisenlaisia suunnitelmia Vaaksanheimojen varalle.

Onneli ja Anneli -elokuvia tuli viime joulun aikaa televisiosta kaksin kappalein, tämä niistä toisena. Olin ollut aiemmin aika epäluuloinen näiden elokuvien suhteen, enkä enää yhtään ymmärrä miksi, sillä rakastuin ihan täysin kummankin leppoisaan tunnelmaan, lavastukseen, puvustukseen pastelliväreineen ja kaikkeen muuhunkin. En yleensä ole suomalaisten elokuvien ystävä (tai oikeastaan minulla on niihin sellainen viha-rakkaussuhde), mutta se täytyy myöntää, että ainakin lasten elokuvia Suomessa osataan tehdä, sillä en ole koskaan nähnyt huonoa suomalaista lasten elokuvaa.



3. Niko - lentäjän poika

Pieni poro Niko uskoo, että hänen isänsä kuuluu joulupukin rekeä vetäviin lentojoukkoihin ja tahtoo myös itse jonakin päivänä tulla lentäjäksi. Eräänä päivänä susien hyökätessä porojen on paettava pois kotilaaksostaan. Syyllisyyttä tunteva Niko erkanee laumasta ja lähtee etsimään isäänsä yhdessä liito-orava Juliuksen ja lumikko Wilman kanssa.

Niko - lentäjän poika on merkittävä elokuva jo pelkästään siitä syystä, että se on hyvin suurelta osin kotimaista tuontantoa. Jo ylipäätään se, että suomalaisvoimin (okei, valmistusmaiksi on Suomen lisäksi lueteltu Tanska, Irlanti ja Saksa) kyetään valmistamaan Disney-tasoinen animaatioelokuva, on aika iso juttu. Nikon tarinan luulisi uppoavan myös aikuisempaan makuun, mutta palvelevan eritoten lapsia. Leffan kylkeen lyöty K7-leima lienee kuitenkin ihan aiheellinen niiden pelottavien susien vuoksi. Juonihan elokuvassa ei kummoinen ole, tai ainakaan millään tapaa omaperäinen, mutta kyseessä kuitenkin on tapaus, jolle kannattaa suoda ainakin se yksi katselukerta.

Elokuvalle on myös jatko-osa Niko 2 - lentäjäveljekset, jonka suosittelen myös ehdottomasti katsastamaan, jos ensimmäisestä osasta pitää.



4. Frozen - huurteinen seikkailu

Frozen kertoo siskoksista Elsasta ja Annasta. Elsa on Arendelin kuningatar, Anna taas prinsessa. Elsa on saanut syntymässä ylleen kirouksen, joka antaa hänelle voiman luoda ympärilleen kylmyyttä. Lapsuudessa sattuneen onnettomuuden seurauksena hänen voimansa päätetään pitää salassa pikkusiskolta. Linnan ovet suljetaan ja ne avataan seuraavan kerran vasta Elsan kruunajaispäivänä. Onnettoman sattuman seurauksena tuona iltana Elsan voima paljastuu kaikille ja hän pakenee Pohjoisvuorille, joilta Anna lähtee häntä etsimään apunaan jäätä työkseen myyvä Kristoff, tämän poro Sven sekä hieman hömelö lumiukko Olaf.

Frozen ei oikeastaan ole jouluelokuva, mutta sopii kyllä mielestäni silti hyvin teemaan. Liikutaanhan siinä kuitenkin talvisessa maailmassa ja mukana on tiettyjä jouluisia elementtejä. Meillä lapsi rakastui Frozeniin ihan täysin kesän aikana, joten sitä on tullut katsottua niin paljon, että tulee pian jo korvista ulos. Itse suosin tässä elokuvassa englanninkielisiä ääniä, mutta olen oppinut sietämään myös suomiduppausta. Let it go on silti paaaljon parempi englanniksi.

Jos Frozenista tykkää, suosittelen ehdottomasti myös katsomaan lyhytelokuvat Olafin jouluinen seikkailu sekä Frozen - kuumetta. Ja ensi vuonnahan ilmestyy tälle elokuvalle jatko-osa!



5. Mutta mitä tapahtui joulupukille? -sarja

Leluyhtiön omistava Scott Calvin herää jouluyönä ääniin kotinsa katolta ja lähtee pysäyttämään murtovarasta. Pahaksi onneksi murtovaras onkin joulupukki, joka kuolee pudotessaan alas. Scott vetää joulupukin nutun niskaansa ja sen jälkeen hänelle alkaakin tapahtua kummia. Hän saa lisää painoa ja valkoinen parta kasvaa, vaikka sitä kuinka ajelisi. Kaiken lisäksi suippokorvainen lapsi saapuu ilmoittamaan hänelle, että hänen täytyy ryhtyä uudeksi joulupukiksi.

Mutta mitä tapahtui joulupukille? -sarja sisältää kolme elokuvaa, joista jokaisen pääosissa ovat samat hahmot ja näyttelijät. Nämä kolme taitavat myös lukeutua siihen kategoriaan, jotka näytetään televisiosta joka joulu, eikä se ole lainkaan huono asia. Sarja tarjoaa lämmintä tunnelmaa ja joulun taikaa katsojilleen.




6. Napapiirin pikajuna

Jouluyönä Stevenin juuri ollessa nukahtamassa hän kuulee junan äänen viereiseltä kadulta. Hän hyppää junaan, joka on matkalla kohden Pohjoisnapaa, jossa itse Joulupukki asuu. Ennen päätepysäkkiä matkaajat joutuvat kuitenkin yhteen jos toiseenkin seikkailuun.

Suomalaista katsojaa ärsyttänee ulkomaisissa jouluelokuvissa se fakta, että joulupukki asuu Pohjoisnavalla Korvatunturin sijaan. No, eipä ole yllätys, ettei tämäkään elokuva tee sen suhteen poikkeusta. Siitä huolimatta Napapiirin pikajuna on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Se vie mukavasti joulun tunnelmaan. Elokuva on toteutettu huikealla tavalla ja tuntuu totisesti aidolta. Napapiirin pikajuna kuuluu niihin jouluelokuviin, jotka jokaisen tulisi katsoa edes kerran elämässään.





7. Yksin kotona -sarja

McCallisterin perhe on lähdössä joulun viettoon Ranskaan sukulaisten luokse. Onnistuttuaan aiheuttamaan riidan ruokapöydässä lähetetään perheen nuorin lapsi Kevin yöksi ullakolle nukkumaan. Aamulla McCallisterit nukkuvat pommiin ja kiireisen lähtönsä vuoksi eivät muista, että Kevin nukkuu yhä ullakolla. Herättyään Kevin huomaa olevansa yksin ja murtovarkaiden suunnittelevan ryöstöä hänen kotiinsa.

Kukapa ei Yksin kotona -elokuvia tietäisi tai olisi koskaan nähnyt? Joka jouluhan nämäkin taidetaan televisiosta näyttää. Sarja sisältää yhteensä viisi elokuvaa, joista viimeisintä en ole itse koskaan nähnyt ja joista kaksi ensimmäistä ovat ehdottomasti ne parhaat (koska kuka nyt oikeasti pystyisi pääosassa lyömään Macaulay Culkinia paremmaksi?).




8. The Grinch

Huuvillen kylä ja sen asukkaat valmistautuvat vuoden suurimpaan juhlaan, jouluun. Kylän laidalla olevalla vuorella asuva Grinch sen sijaan vihaa joulua enemmän kuin mitään muuta ja päättää tehdä siitä lopun. Pieni Huuvillen asukas Cindy Lou kuitenkin tahtoisi jouluna kaikkien olevan yhdessä ja kutsuu Grinchin viettämään joulua kylään. Siihen eivät kaikki vain suhtaudu kovin innokkaasti.

The Grinch perustuu lastenkirjailija Dr. Seussin kirjoittamaan tarinaan How the Grinch Stole Christmas. Saman tarinan pohjalta on tehty kolme eri elokuvaversiota, joista uusin saapui teattereihin viime kuussa. Ainoa versio, jonka itse olen nähnyt on vuodelta 2000 ja sen nimiosassa Grinchin vihreän naamion takana nähdään Jim Carrey. The Grinch on maailmanlaajuisesti toisiksi tuottoisin jouluelokuva (Yksin kotona on tuottoisin).

Kommentit