Elokuvat, jotka täytyy katsoa joka joulu

Jokaisella varmasti on jokin jouluelokuva, jota ei voi jättää katsomatta, koska muuten ei vain tunnu joululta. Meidän jouluperinteisiin kuuluu niitä peräti kolme kappaletta, joista yksi katsotaan aattona ja kaksi muuta ennen joulua.


1. Painajainen ennen joulua

Vuoden kohokohdan jälkeen Halloween-kaupunki alkaa tehdä suunnitelmia seuraavan vuoden kurpitsajuhlaa varten. Kurpitsakuningas Jack Skellington on kuitenkin kyllästynyt ainaiseen pelotteluun ja tahtoisi tehdä jotakin uutta. Metsässä vaeltaessaan hän päätyy vahingossa joulumaailmaan, joka tekee häneen suuren vaikutuksen. Jack päättää luoda joulun yhdessä Halloween-kaupungin asukkaiden kanssa ja lopulta myös joulupukki kidnapataan.

Meillä aloitetaan jouluun valmistautuminen Halloweenin aikaan katsomalla Painajainen ennen joulua (tosin usein se tulee katsottua toistamiseen vielä joulukuussa ja tänä vuonna tätä on katsottu jo muutaman kuukauden ajan keskimäärin kerran viikossa). Painajainen on lukeutunut joulusuosikkeihini en edes tiedä kuinka monen vuoden ajan. Lapsikin on Painajaisen katsonut ensimmäisen kerran ollessaan vain kahdeksan kuukauden ikäinen ja hän on tätä nykyä suuri Jack Skellingtonin fani, ollut hieman alle kaksivuotiaasta saakka.



2. Rakkautta vain

Rakkautta vain sijoittuu viidelle joulua edeltävälle viikolle. Elokuva syventyy kymmenen eri ihmisen elämiin, jotka tavalla tai toisella nivoutuvat viikkojen kuluessa yhteen. He kulkevat toistensa ohitse lentokentällä, ovat sukua tai sattuvat vain samaan koulujen joulujuhlaan.

Yksi harvoista romanttisista komedioista, joita siedän katsoa, on ollut osa jouluun valmistautumista siitä saakka, kun olin teini-ikäinen. Kolmen suosikkinäyttelijäni (ja ylipäätään Britannian eturivin näyttelijöiden) tähdittämä jouluinen elokuva kertoo erilaisista ihmisistä ja perheistä sekä heidän valmistautumisestaan jouluun. Rooleissa nähdään muun muassa sellaisia huippunimiä kuin Emma Thompson, Colin Firth, Alan Rickman, Hugh Grant ja Liam Neeson.



3. Lumiukko

Yönä ennen jouluaattoa on satanut lunta. James-niminen poika lähtee ulos nauttimaan talvesta ja päätyy rakentamaan lumiukon. Jouluyön taika herättää ukon henkiin ja yhdessä poika ja lumiukko päätyvät päätähuimaavan seikkailun pyörteisiin.

Koska mitäpä olisi jouluaatto ilman perinteistä Lumiukkoa? Niin kauan kuin vain kykenen muistamaan Lumiukko on ollut tärkeä osa jouluaattoni perinteitä. Sen katsomisesta en luovu, vaikka mikä olisi. Ilman Lumiukkoa ei tule joulua.

Lumiukolle on tehty myös itsenäinen jatko-osa Lumiukko ja lumikoira, jonka ensiesitys oli jouluaattona 2012.

Kommentit