22 elokuvaa -haaste, osa 24 - bonuskierros
24/22: Idän pikajunan arvoitus
Maailmankuulu etsivä Hercule Poirot on Idän pikajunassa matkalla Istanbulista Pariisiin. Yöllä juna jää pysähdyksiin veturin suistuttua kiskoilta suuren lumimäärän vuoksi ja aamulla yksi junan matkustajista löydetään kuolleena. Uhria on puukotettu kaksitoista kertaa. Murhaajan on pakko olla yksi vaunun matkustajista tai työntekijöistä, sillä ovet muihin vaunuihin on pidetty lukossa ja jos murhaaja olisi paennut, jalanjäljet näkyisivät lumessa. Hercule Poirot ryhtyy selvittämään murhaajan henkilöllisyyttä apunaan hyvä ystävänsä herra Bouc.
Idän pikajunan arvoitus perustuu Agatha Christien samannimiseen kirjaan. Tulin lukeneeksi tuon kirjan keväällä, joten sen tapahtumat olivat vielä aika hyvin muistissa. Elokuva ei kuitenkaan minua täysin vakuuttanut ja voisin jauhaa varmaan loputtomiin epäkohdista sekä asioista, joista en ylipäätään elokuvissa pidä, mutta voisin nuo jälkimmäiset näin suht lyhyesti mainita.
1. Ohjaaja näyttelemässä pääosaa. Ei vain toimi. Ei ikinä. Piste. Koska kuka ohjaa ohjaajaa? Okei, myönnettäköön, ettei tämä ollut ihan yhtä kauheaa katseltavaa ohjaaja Kenneth Branaghilta kuin Frankenstein tai Hamlet, mutta ohjaajan työ on ohjata ja tässäkin teoksessa Poirotia on tuotu esille muiden hahmojen kustannuksella. Harmi toisten näyttelijöiden puolesta. Pienempi rooli voi olla ihan okei ohjaajan tehdä (kuten Danny DeVito Matildassa), mutta päärooli... Ei. Sitä paitsi Poirotin viikset näyttivät tyhmiltä ja muovisilta.
2. Hahmojen nimien vaihtaminen. Muistan jo aikoinaan reilut kymmenen vuotta sitten Brian De Palman Carrieta katsoessani, kuinka paljon ärsytti liikunnanopettaja Desjardinin nimen vaihtaminen Collinsiksi. Idän pikajunan arvoitus vaihtaa useammankin hahmon nimiä. Ihmettelin koko elokuvan ajan, mihin hittoon se ruotsalainen nainen on kadonnut ennen kuin tajusin, että hänestä on tullutkin espanjalainen. Olin siitä niin ärsyyntynyt, etten edes tajunnut kuin vasta jälkeenpäin eversti Arbuthnotin muuttuneen tohtoriksi (kirjassa tohtorin nimi on Constantine), Antonio Foscarellin Biniamino Marqueziksi ja eversti Arbuthnotin osuuden siirretyn Edward Mastermanille. Minulla ei vain ymmärrys riitä tällaiselle. Ensimmäisen tapauksessa pistää lähinnä miettimään, että oliko rooliin vain ihan pakko saada Penélope Cruz ja sen vuoksi muuttaa ruotsalainen espanjalaiseksi? Vai eikö ihan tosiaan löytynyt naisnäyttelijää, joka olisi taitanut ruotsalaisen aksentin?
3. Liiallinen tapahtumien dramatisointi. Kirjassa juna jäi jumiin lumikinoksiin. Ei kovin dramaattista, eihän? Tietysti elokuvan täytyy pistää paremmaksi ja suistaa veturi kiskoiltaan ja vieläpä korkean sillan kohdalla. Ja tietysti Poirotin täytyy mennä hyppimäänkin sinne sillalle ja jahtaamaan yhtä epäiltyä aina alas saakka. Ylipäätään se, että junan ulkopuolelle poistutaan elokuvan aikana, poistaa pohjan koko jutulta. Kirjan ahdistavuus nimittäin piilee siinä, että ollaan suljetussa tilassa. Loppukliimaksi oli myös minun makuuni turhan dramatisoitu. Lisäksi uskon, että kirjaa tuntemattomalle tietyt asiat jäävät hämärän peittoon, sillä osa tärkeistä kohdista ohitetaan hyvin nopeasti tai niitä ei näytetä lainkaan.
Nyt kun olen päässyt purkamaan pois kaiken negatiivisen, voinen keskittyä elokuvan positiivisiin puoliin, joita toki myös löytyy. Aivan ensimmäisenä näyttelijät (paitsi se pirun Branagh). Ohjaajaa itseään lukuun ottamatta muut näyttelijät onnistuvat rooleissaan erinomaisesti, näin muutamia mainitakseni Michelle Pfeiffer, Judi Dench ja Willem Dafoe. Myös Johnny Deppiä on kiva nähdä vaihteeksi vakavammanpuoleisessa roolissa. Elokuvassa nähtävät takaumat toimivat hienosti ja eritoten lintuperspektiivistä kuvatut otot ovat kauneudessa vertaansa vailla.
Idän pikajunan arvoitus perustuu Agatha Christien samannimiseen kirjaan. Tulin lukeneeksi tuon kirjan keväällä, joten sen tapahtumat olivat vielä aika hyvin muistissa. Elokuva ei kuitenkaan minua täysin vakuuttanut ja voisin jauhaa varmaan loputtomiin epäkohdista sekä asioista, joista en ylipäätään elokuvissa pidä, mutta voisin nuo jälkimmäiset näin suht lyhyesti mainita.
1. Ohjaaja näyttelemässä pääosaa. Ei vain toimi. Ei ikinä. Piste. Koska kuka ohjaa ohjaajaa? Okei, myönnettäköön, ettei tämä ollut ihan yhtä kauheaa katseltavaa ohjaaja Kenneth Branaghilta kuin Frankenstein tai Hamlet, mutta ohjaajan työ on ohjata ja tässäkin teoksessa Poirotia on tuotu esille muiden hahmojen kustannuksella. Harmi toisten näyttelijöiden puolesta. Pienempi rooli voi olla ihan okei ohjaajan tehdä (kuten Danny DeVito Matildassa), mutta päärooli... Ei. Sitä paitsi Poirotin viikset näyttivät tyhmiltä ja muovisilta.
2. Hahmojen nimien vaihtaminen. Muistan jo aikoinaan reilut kymmenen vuotta sitten Brian De Palman Carrieta katsoessani, kuinka paljon ärsytti liikunnanopettaja Desjardinin nimen vaihtaminen Collinsiksi. Idän pikajunan arvoitus vaihtaa useammankin hahmon nimiä. Ihmettelin koko elokuvan ajan, mihin hittoon se ruotsalainen nainen on kadonnut ennen kuin tajusin, että hänestä on tullutkin espanjalainen. Olin siitä niin ärsyyntynyt, etten edes tajunnut kuin vasta jälkeenpäin eversti Arbuthnotin muuttuneen tohtoriksi (kirjassa tohtorin nimi on Constantine), Antonio Foscarellin Biniamino Marqueziksi ja eversti Arbuthnotin osuuden siirretyn Edward Mastermanille. Minulla ei vain ymmärrys riitä tällaiselle. Ensimmäisen tapauksessa pistää lähinnä miettimään, että oliko rooliin vain ihan pakko saada Penélope Cruz ja sen vuoksi muuttaa ruotsalainen espanjalaiseksi? Vai eikö ihan tosiaan löytynyt naisnäyttelijää, joka olisi taitanut ruotsalaisen aksentin?
3. Liiallinen tapahtumien dramatisointi. Kirjassa juna jäi jumiin lumikinoksiin. Ei kovin dramaattista, eihän? Tietysti elokuvan täytyy pistää paremmaksi ja suistaa veturi kiskoiltaan ja vieläpä korkean sillan kohdalla. Ja tietysti Poirotin täytyy mennä hyppimäänkin sinne sillalle ja jahtaamaan yhtä epäiltyä aina alas saakka. Ylipäätään se, että junan ulkopuolelle poistutaan elokuvan aikana, poistaa pohjan koko jutulta. Kirjan ahdistavuus nimittäin piilee siinä, että ollaan suljetussa tilassa. Loppukliimaksi oli myös minun makuuni turhan dramatisoitu. Lisäksi uskon, että kirjaa tuntemattomalle tietyt asiat jäävät hämärän peittoon, sillä osa tärkeistä kohdista ohitetaan hyvin nopeasti tai niitä ei näytetä lainkaan.
Nyt kun olen päässyt purkamaan pois kaiken negatiivisen, voinen keskittyä elokuvan positiivisiin puoliin, joita toki myös löytyy. Aivan ensimmäisenä näyttelijät (paitsi se pirun Branagh). Ohjaajaa itseään lukuun ottamatta muut näyttelijät onnistuvat rooleissaan erinomaisesti, näin muutamia mainitakseni Michelle Pfeiffer, Judi Dench ja Willem Dafoe. Myös Johnny Deppiä on kiva nähdä vaihteeksi vakavammanpuoleisessa roolissa. Elokuvassa nähtävät takaumat toimivat hienosti ja eritoten lintuperspektiivistä kuvatut otot ovat kauneudessa vertaansa vailla.
Idän pikajunan arvoitus | Murder on the Orient Express
Ohjaus: Kenneth Branagh
Käsikirjoitus: Michael Green Agatha Christien samannimisen romaanin pohjalta
Sävellys: Patrick Doyle
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Julkaisuvuosi: 2017
Kesto: 114 min
Ikäraja: K12
Pääosissa:
Kenneth Branagh - Hercule Poirot
Willem Dafoe - Gerhard Hardman
Judi Dench - Prinsessa Natalia Dragomiroff
Johnny Depp - Samuel Ratchett
Kommentit
Lähetä kommentti